Sunday, December 18, 2016

Joulut vierivät pukki jaksaa taivaltaa edelleen Vuorekseenkin. Tampereen Lempäälän Vuoreksen Joulupukki pitää tilata ajoissa niin myös Lempäälään ja koko Tampereen talousalueelle


Joulut vierivät pukki jaksaa taivaltaa edelleen Vuorekseenkin. Yllä kuvassa Pukki Lempäälän Minimanissa. 

Oheisista kuvista näette joulunsanoman tuojana pukki käy erilaisissa paikoissa aattona ja muulloinkin pikkujouluaikaan

Tampereen Lempäälän Vuoreksen Joulupukki pitää tilata ajoissa niin myös Lempäälään ja koko Tampereen talousalueelle. Me käymme joulunviettohon tarvittaessa apupukkien voimin Ylöjärveä Lempäälää Pirkkalaa etc myöden. Tilauksissa tarkka osoite aikahaarukan kanssa nopeuttaa pukin vastauksia ja pukkisopimuksen syntyä.

Pukki on käytettävissä toki aamusta yöhön, mutta ilmoittakaa toiveaikanne esim aamupäivä klo 10-12 välillä tai klo 18-20 välillä etc, sekä tarkka katuosoitteenne jotta pukki löytää luoksenne sekä pukkikarttaa tehdessään, että jouluaattona

Joulupukkitilaus kuten muuallekin 
e-mail: Joulupukkipalvelu@gmail.com




Puhelinnumero minkä laitatte kännyynne pukkisoittoa varten aatolle 044-3380291, jotta tulette viime hetken toiveet kertomaan ulos lahjasäkin ja joulupukin palkkion luovuttaen samalla


Ohessa tuore videon Joulupukin Ylöjärven vanhustenkodissa vierailusta 18.12.2016

--------------------------------------------------

Tampereen Joulupukkipalvelun hinnasto ennen klo 14 aattona 85€ ja klo 14 jälkeen => 90 euroa tasarahana käteisellä pukkisäkin luovutuksen yhteydessä

Ohessa kuvia Joulupukki Tampereesta: 










----------------------------------------------


----------------------------------------------------------------------------

Joulupukkipalvelua Tampereen talousalueella. Jaa somessa:

https://plus.google.com/u/0/+JoulupukkiJoulupukkipalvelua

----------------------------------------------------------------------

----------------------------
Vuoreksen ja Tampereen talousalueen aito savuton ja raitis joulupukki
http://vuoreksen-joulupukki.blogspot.fi/
---------------------------------------------------------------------------------------------

Wednesday, December 9, 2015

Vuoreksen Joulupukki tiedottaa: Tampereen Lempäälän Vuoreksen Joulupukki pitää tilata ajoissa niin myös Lempäälään ja koko Tampereen talousalueelle Pukki on käytettävissä toki aamusta yöhön, mutta ilmoittakaa toiveaikanne esim aamupäivä klo 10-12 välillä tai klo 18-20 välillä etc, sekä tarkka katuosoitteenne jotta pukki löytää luoksenne sekä pukkikarttaa tehdessään, että jouluaattona



Joulut vierivät pukki jaksaa taivaltaa Vuorekseenkin. Yllä kuvassa Pukki Lempäälän Minimanissa. Oheisista kuvista näette joulunsanoman tuojana pukki käy erilaisissa paikoissa aattona ja muulloinkin pikkujouluaikaan

Tampereen Lempäälän Vuoreksen Joulupukki pitää tilata ajoissa niin myös Lempäälään ja koko Tampereen talousalueelle

Pukki on käytettävissä toki aamusta yöhön, mutta ilmoittakaa toiveaikanne esim aamupäivä klo 10-12 välillä tai klo 18-20 välillä etc, sekä tarkka katuosoitteenne jotta pukki löytää luoksenne sekä pukkikarttaa tehdessään, että jouluaattona

Joulupukkitilaus kuten muuallekin 
e-mail: Joulupukkipalvelu@gmail.com



Puhelinnumero minkä laitatte kännyynne pukkisoittoa varten aatolle 044-3380291, jotta tulette viime hetken toiveet kertomaan ulos lahjasäkin ja joulupukin palkkion luovuttaen samalla

Tampereen Joulupukkipalvelun hinnasto ennen klo 14 aattona 85€ ja klo 14-> 90 euroa tasarahana käteisellä pukkisäkin luovutuksen yhteydessä








--------------------------------------------------------------------------
Vuoreksen ja Tampereen talousalueen aito savuton ja raitis joulupukki
http://vuoreksen-joulupukki.blogspot.fi/
---------------------------------------------------------------------------------------------

Friday, November 14, 2014

Tampereen Lempäälän Vuoreksen Joulupukki pitää tilata ajoissa Joulupukkitilaus kuten muuallekin e-mail: Joulupukkipalvelu@gmail.com




Joulut vierivät pukki jaksaa taivaltaa Vuorekseenkin. Yllä kuvassa Pukki Lempäälän Minimanissa. Oheisista kuvista näette joulunsanoman tuojana pukki käy erilaisissa paikoissa aattona ja muulloinkin pikkujouluaikaan

Tampereen Lempäälän Vuoreksen Joulupukki pitää tilata ajoissa niin myös Lempäälään ja koko Tampereen talousalueelle

Pukki on käytettävissä toki aamusta yöhön, mutta ilmoittakaa toiveaikanne esim aamupäivä klo 10-12 välillä tai klo 18-20 välillä etc, sekä tarkka katuosoitteenne jotta pukki löytää luoksenne sekä pukkikarttaa tehdessään, että jouluaattona

Joulupukkitilaus kuten muuallekin 
e-mail: Joulupukkipalvelu@gmail.com




Puhelinnumero minkä laitatte kännyynne pukkisoittoa varten aatolle 044-3380291, jotta tulette viime hetken toiveet kertomaan ulos lahjasäkin ja joulupukin palkkion luovuttaen samalla

Tampereen Joulupukkipalvelun hinnasto ennen klo 15 aattona 85€ ja klo 15-> 90 euroa tasarahana käteisellä pukkisäkin luovutuksen yhteydessä








--------------------------------------------------------------------------
Vuoreksen ja Tampereen talousalueen aito savuton ja raitis joulupukki
http://vuoreksen-joulupukki.blogspot.fi/
---------------------------------------------------------------------------------------------

Monday, December 24, 2012

Vuoreksen Joulupukki jouluaatoksi - Muista tilata pukki ajoissa jouluaattoosi Tampereen Joulupukkipalvelusta

Vuoreksen, Hervannan, Härmälän, Pirkkalan, Tampereen Kyttälän, Messukylän etc Joulupukki jouluaatoksi

Muista tilata pukki ajoissa jouluaattoosi Tampereen Joulupukkipalvelusta

E-mail: joulupukkipalvelu@gmail.com

puh / tekstari ennen aattoa: 044-3380291 



http://www.youtube.com/watch?v=CmMEPjcZKLA 
---------------------------------------------
Tampereen Joulupukki singahtelee Pirkkala, Tampere, Vuores, miten sitten sovitaankaan. Kaukaisimmat paikat aamulla ja päivällä Tampereesta katsoen. Iltapaikoiksi Pirkkala, Tampereen keskusta-alueet mieluiten 

Aattoaamuna ei mielellään puhelimessa turhia kyselyitä, silloin on reittikartat lukittu ja vain erittäin poikkeuksellisesti saattaa rakonen olla pukin reitillä


Oletteko törmännneet sorkkatautiseen poroon oheiseen tapaan kuten pukin nettiradiossa?


http://www.youtube.com/watch?v=MC8kktIZCmI



------------------
http://vuoreksen-joulupukki.blogspot.fi/
----------------------------------------------------------------